Ei se määränpää, vaan matkanteko.

Taas oli niin kiire reissatessa etten ehtiny päivittää blogia ja eilen pääsin kuitenkin jo kotiin Kuopioon. 

Kotimatka sujui varsin leppoisasti, matkaan meni kokonaiset neljä päivää. Oishan sen nopeamminkin päässyt, mutta kun ei ollut kiire mihinkään. Liftasin siis viime torstaina Ivalosta Rovaniemelle. Pääsin kahdella kyydillä niinkuin edelliselläkin kerralla. Ensimmäinen kyyti heitti minut Peurasuvantoon ja sieltä pääsin matkailuauton kyydissä Rovaniemelle. Peurasuvantoon jääminen jännitti aluksi vähän, sillä nelostie vaikuttikovin hiljaiselta juuri silloin. Totesin kuitenkin ettei minulla ole mitään hätää, aurinko paistoi ja läheisestä kahvilasta sai ruokaa ja hätätilassa yöpaikankin jos en kyytiä saisi. Enkä lopulta kuitenkaan liftannut siinä varmaan varttia pitempään kun sain jo seuraavan kyydin. Matkailuauton kuljettaja oli hiljattain eläkkeelle jäänyt lääkäri, joka oli ollut kalareissulla Norjassa ja Utsjoella. Kalaa oli kuulemma matkailuauton kylmiöksi muutettu vessa täynnä, Utsjoelta mies kehui saaneensa 16 kiloisen kojamonkin. Tohtori oli matkalla kotiinsa Hyrynsalmelle ja kertoi hauskan jutun kun oli aikoinaan ollut jossain lääkäritapaamisessa Helsingissä ja oli sieltä seuraavana päivänä hieman heikossa olotilassa matkustanut lentäen kotiin.Koneeseen noustuaan ukko oli kävellyt suoraan takariviin istumaan ja nukahtanut heti. Hän oli havahtunut hereille koneen laskeuduttua, mutta tiiratessaan ikkunasta Kajaanin lentokenttää, olikin siellä Kajaanin sijaan lukenut Helsinki. Mies oli nukkunut niin sikeästi ettei ollut herännyt ollenkaan Kajaanissa vaan unissaan ajellut edestakaisin. Lentokoneen henkilökunta ei ollut huomannut mitään, sillä Kajaanissa vanhat matkustajat menivät ulos etuovesta ja uudet tulivat samalla sisään takaovesta. Helsingistä mies oli soittanut vaimolleen, joka oli ollut Kajaanissa vastassa, että on edelleenkin, tai taas, Helsingissä. Kuultuaan asiasta lentoyhtiö oli kustantanut miehelle  yöpymisen hotellissa ja seuraavan lennon kotiin.

Rovaniemellä olin yötä kaverini luona ja seuraavana päivänä ajelimme Ouluun juhlimaan yhteisen ystävämme polttareita. Oulussa vierähtikin koko viikonloppu, enkä jatkanut matkaani ennen kuin maanantaina. Ajelin heti aamusta linkulla Revonlahdelle. Olin sopinut kaverini kanssa että tulisin kylään nyt, kun en silloin aikaisemmin päässyt. Aurinko paistoi todella lämpimästi ja Johanna oli minua pysäkillä vastassa. Päivästä tuli yksi parhaista lomapäivistäni. Päivällä ajeltiin polkupyörällä laitumille katsomaan ja rapsuttelemaan heppoja. Johanna ajoi ja minä istuin ritsillä. Oli kuuma, heinäsirkat sirittivät, maa oli matalalla ja taivas korkealla. Muutama pilvenroikale kellui taivaalla. Yhdellä laitumella oli tammoja varsoineen ja minäkin uskaltauduin niitä rapsuttelemaan vaikka vähän pelkäsinkin isoja elukoita. Sitten toiselta laitumelta kävimme hakemassa Johannan hevosen Mantelin Johannan mökin pihaan nurmea leikkaamaan. Manteli ei kuitenkaan kauaa yksin pihalla viihtynyt, kun mekin istuttiin sisällä mökissä vaan karkasi. Kun Manteli karkasi toisen kerran Johanna vei sen takaisin laitumelle muiden luo. Kun hepat oltiin käyty läpi ja käyty Raahessa ostoksilla, laitettiin mökissä ruokaa; halloumijuustosalaattia, ananasta ja lämpimiä pestoleipiä. Ruoka oli järjettömän hyvää, vaikka itse sanonkin. Kun katselin katettua pöytää joka oli täynnä herkkuruokaa, oli mielessä vain kiitollisuutta ja onnea. Päivä oli ollut upea, eikä se ollut vielä edes illassa. Ruuansulattelun jälkeen oli vielä edessä se kaikkein jännittävin: Johanna menisi pitämään tuntia, minä saisin seurata vierestä ja lopuksi saisin vielä itsekin käydä hepan selässä. Tunti meni nopeasti, minä kuuntelin ohjeita samalla ja kuivaharjoittelin samalla kun tuntilainen ratsasti  Johannan ohjeiden mukaan. Maneesin reunalla istuessa kaikki ohjeet tuntuivat niin selkeiltä, mutta hepan selkään päästyäni en muistanut juuri mitään. Yhtäaikaa piti tehdä niin paljon outoja juttuja ja rentoutuakin vielä, että olin aika hukassa. Onneksi Lilli-hevonen oli sen verran fiksu, että se jäi paikoilleen odottaamaan kunnes minä tiesin mitä olin tekemässä ja lähti vasta sitten liikkeelle. Huh. No sen verran ehdin kuitenkin ohjeita omaksua, että jos ikinä alan harrastamaan ratsastusta, niin sitten ehdottomasti lännenratsastusta. Ratsastuksen jälkeen käytiin laittamassa saunaan tulet ja ajettiin vielä merenrantaan iltauinnille. Ilma oli jo jähtynyt ja vesikin järkyttävän kylmää, mutta maisemat upeat. Meri oli tyyni, ja laskeva aurinko maalasi vaaleansiniseen taivaaseen pastellinpunaisia, -oransseja ja -keltaisia viiruja. Rannalla kaksi tuulimyllyä  vahtivat horisonttia. Uidessa oli tullut sen verran kylmä, että paluumatkalöla oli pakko laittaa autossa lämmöt täysille ja juoda termarista kuumaa teetä. Mökillä  vielä saunottiin, syötiin iltapalaa juotiin skumppaa ja suunniteltiin Norjan reissua ennen nukahtamista. 

Seuraavana päivänä Johanna heitti minut Rantsilaan, josta liftasin kolmella kyydillä Kuopioon. Ilma oli taas aurinkoinen ja oli leppoisaa liftata. Ensimmäisellä kyydillä pääsin Rantsilasta Pyhännälle. Aluksi kuski aikoi jättää minut Pulkkilaan, mutta tulikin sitten toisiin aatoksiin ja vei Pyhännälle asti. Pulkkilasta olisi kuulemma ollut vaikeampi saada kyyti ja minullehan sopi sitä paremmin mitä pitemmälle yhdellä kyydillä pääsisin. Matkalla juteltiin paljon baletista ja koko baletti- ja tanssimaailmasta. Mies oli itse aikoinaan ollut ammattitanssija, löytänyt vaimonsakin sitä kautta. Sitten oli fysiikka tullut vastaan ja nykyään hän liikkui "äijäporukassa" kaikenlaisten maalien ja työkalujen myyntiedustajana rakennusalalla. Mies kertoi myös että oli muutama vuosi sitten ottanut kyytiinsä neljä ulkomaalaista liftaria, ja lopulta päätynyt majoittamaankin ne pariksi päiväksi. Niiden lisäksi minä olin ainut liftari jonka se oli matkoillaan nähnyt pitkään aikaan. Melkein kaikki minun kyydit ovat sanoneet samaa. Pulkkilasta pääsin Iisalmeen eläkkeelle jääneen lentäjän kyydissä ja Iisalmesta Kuopioon kahden roadtripillä olleen Espoolaisen tytön kyydissä.

Laskeskelin tuossa että olen tänä kesänä matkustanut yli 3000 kilometriä joista liftasin reilu 1000 kilometriä. Olen tosi tyytyväinen että lähdin liftaamaan. Sain aina kyydin kun sitä pyysin ja jaksoin kantaa neljätoistakiloisen rinkkani koko matkan. Kuulin hauskoja ja koskettaviakin juttuja ja kävin mielenkiintoisia keskusteluja kyytieni kanssa. En tiedä oliko tämä nyt viimeinen liftireissuni tälle kesälle, mutta oli tai ei, ensi kesänä aion ottaa uusiksi. Haluttais kovasti liftata sinne Norjaan...

-Liftari

Auringonlasku Nallikarissa